No joo, mutta Imatran Kylpylä on yllättävän korkeatasoinen paikka. Itäraja on muuten tuonut asiakkaiden enemmistöksi venäläiset turistit. Hyvä ainakin maamme taloudelle ja Imatralle.
Ohjelmaa on ollut niin runsaasti, että tuskin on ehtinyt edes meditoida. Tässä mm. ohjelmaamme tänään:
- aamupala
- ulkoilua
- sählyä
- kylpylässä uintia
- lounas
- puttausharjoittelua
- kylpylässä sukeltelua
- päivällinen
- ohjattua leikkiä
- iltapala
- "...ja nyt nukkumaan"
Viikkomme teemana on siis liikkuminen ja yhdessä harrastaminen. Kyllä täällä passaa olla passattavana. Ei tarvitse mm. siivota ja kokata, mikä on jo tällaiselle viisi henkiselle perhelle iso helpotus. Tavoitteena on ottaa ilo irti ja nauttia viimeisestä lomaviikosta.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Punkaharjussa kaikki hyvin

Matkan toinen etappi on iloisessa ja kauniissa Punkaharjulla, joka tunnetaan myös kansallismaisemistaan. Antti, Laura ja Aarno ovat tarjonneet perheellemme hienon elämyksen keskellä kauneinta Suomea. Tämä edustaa aika lailla toista laitaa sitten eilisen Kesakon.
Näytä suurempi kartta
Täällä olemme uineet, saunoneet, juoneet ja kalasteneet. Eetu sai ahvenen ja söi sen yksin suihinsa. Nam.. sanoi tyytyväinen kalamies Eetu. Myös me muut saimme syötä ja juotua oikein hyvin. Kiitos vielä kerran isännätperheelle.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Testin ensimmäinen päivä pulkassa

Matka: Tampere-Juva, Kesakko
Etäisyys: 400 km
Matka-aika: 11:00-16:00
Ensimmäinen päivä takana ja kaikki on mennyt hyvin. Itse matka sujui ongelmitta ja lapset jaksoivat kohtuullisen hyvin. Yksi pysähdys Lahdessa, missä kävimme Hesburgerissa syömässä evästä. Ravintolan pihalla Emilia kaatui ja ensimmäinen haaveri oli totta. Onneksi ei sattunut pahemmin ja selvisimme haaverista kolmella laastarilla. Yhdet molemmissa polvissa ja yksi kämmennessä.
Sitten saavuimmekin Kesakkoon mikä toi minun ja Liisan mieliimme omat 70-80 luvun camping -kokemukset. Eli paikka on tosiaankin jäänyt ajasta jälkeen, mutta antaa meille hyvän ns. standardin Euroopan reissua ajatellen. Tästä on helppo parantaa tasoa. Mutta mikä on parasta tässä paikassa ja asumismuodossa, niin lapset tuntuu tykkäävän ihan hirveästi tästä menosta. Onko syynä sitten se, että tämä on koko perheen yhteinen seikkailu. Poissa kotoa ja poissa kodin askareista. Ei ole televisiota, eikä radiota. Suihku ja WC:kin on yhteinen muiden asukkaiden kanssa. Todella erilaista ja jännää.
Ja ollaan täällä tehty jo kaikenlaista kivaa. Olemme uineet kolmesti, sekä soudettu polkuveneellä kahdesti. Grillattu nuotiossa ja kerrottu kynttilän valossa tarinoita vuoron perään. Emilia osoittautui todelliseksi tarinan kertojaksi. Hän kertoi mm. "kummitustarinan", joka sopi tähän ympäristöön vallan mainiosti.
Nyt (vasta) lapset yrittävät saada unen päästä kiinni, Eetu taitaakin nukkua, mutta nuo tytöt villitsevät edelleen toisiaan...
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä on mennyt oikein hyvin. Tämä on ensinnäkin antanut meille rohkaisun reissata lähellää luontoa, sekä olemme jo tässä vaiheessa tunnistaneet useita kohtia, mitä meidän pitää huomioida varsinaista reissua ajatellen. Tästä on hyvä jatkaa. Ja päätän tämän Emilian äskeiseen kommenttiin "Kiva asua metsässä".
torstai 23. heinäkuuta 2009
Huomenna alkaa testi
Huomenna lähdemme kohti Imatran kylpylää, missä meillä on viidenpäivän Perheloma. Sitä ennen poikkeamme harjoittelemassa leirintäelämää Juvalla, Kesakossa. Ja vielä ennen Imatraa poikkeamme Antilla, Lauralla ja Aarnolla Punkalaitumella. Hyvä harjoitus koko perheelle varsinaista matkaa varten!
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Menoreittimme karkealla tasolla
Tässä alustava reittisuunnitelma alaspäin:
- Saksa
- Itävalta
- Italia
- Ranska
- Espanja
- Saksa
- Itävalta
- Italia
- Ranska
- Espanja
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Matkajärjestelyt etenevät hitaasti, mutta varmasti.
Loma on puolessa välissä ja matkajärjestelyt ovat vielä pahasti kesken. No, monta asiaa on jo ratkaistu ja moni asiaa on pistetty vireille, joten ei syytä huoleen. Ja mitä tulee tähän blogin sisällön päivitystahtiin, niin se tulee kiihtymään lähempänä matkaa ja etenkin siinä vaiheessa kun olemme tien päällä, niin tätä saittia kannattaa seurata, sillä yritämme syöttää tietoja päivittäin.
Ja jotta tiedonvälitys toimisi monikanavaisesti ja kaikkia uusia "hypejä" hyödyntäen, niin muistakaa seurata tuota oikealla olevaa "Twitteriä", jonne päivitämme lyhyesti ja nopeasti tilannetietoja, ajatuksia, tapahtumia yms.
Ja jotta tiedonvälitys toimisi monikanavaisesti ja kaikkia uusia "hypejä" hyödyntäen, niin muistakaa seurata tuota oikealla olevaa "Twitteriä", jonne päivitämme lyhyesti ja nopeasti tilannetietoja, ajatuksia, tapahtumia yms.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Camping?
Tällä hetkellä meistä tuntuu, että reilu camping -meininki voi olla kova sana tällaiselle viisi henkiselle perheelle matkalla Espanjaan. Siinä on tiettyjä suurperheellisen etuja, joita ei ns. hotellielämästä yleensä löydy. Mutta meidän perhe taitaa ensi testata näitä olosuhteita Suomessa ennen lopullista päätöstä. Ose ja Anneli ovat antaneet varsin kelvollisen telttaratkaisun käyttöömme, joka edustaa tässä camping -vaihtoehdossa sen alkeellisinta muotoa. EU:n alueella näyttää olevan varsin kattava camping -verkosto ja joukosta löytyy huikeita maisempia, elämyspuistoja, kokonaisuuksia, leikkipaikkoja, eikä sovi "Luonto-Äidin" välitöntä läsnäoloa. Katsokaa vaikka Camping.infon hienoa www-palvelua, jossa listataan hyvin toimivalla käyttöliittymällä EU:n 22.953 camping -paikkaa.
camping = substantiivi
1. telttailu
2. leirintä
3. retkeily
camping = substantiivi
1. telttailu
2. leirintä
3. retkeily
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Suunniteltu lähtö on syyskuun puolella
Aikaisemmin olin virhellisesti ilmoittanut, että lähtö olisi elokuun puolessa välissä. Näin ei suinkaan ole, vaan tarkoitus on lähteä vkolla 37-38. Riippuu eri asioista kuten terveys, mielialat, sää, työt yms.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)