perjantai 25. syyskuuta 2009
15. matkapäivä läpi Ranskan aina Orangeen saakka
Ranska on hieman kummallinen maa tai pitäisikö korostaa ihmisten erilaisuutta? Jostakin syystä kuitenkin halusimme vetää tänään hieman pidemmän legin. Alkumatkassa meillä oli hieman ongelmia matkustajien kanssa, sillä ensimmäistä kertaa koimme matkapahoinvointia. Ranskan alppien tiet ovat yllättävän erilaiset kuin Sveitsissa, sillä ne mutkittelevat todella oudosti
ranskan kielen ja luonteen mukaisesti. Itse asiassa en tunne yhtään ranskalaista oikeasti, joten edellinen oletus perustui tuntumaan näistä ihmisistä. Alpit ja niiden läpi ajaminen, Jungfraut ym. olivat hienoja kokemuksia, mutta nyt tuntui hyvältä palata jälleen tasaisemmalle maalle. Laskeuduimme Välimerta kohden Rhonen laakson kautta ja eteenpäin siitä aina Orangeen asti. Tämä päivän aikana tapahtui myös dramaattinen sään muutos. Liekkö syynä oli sattumaa vai Alppien etääntyminen, mutta ilmasto muuttui täysin. Saavuimme Orangeen illalla 17 aikaan ja lämpötila oli vielä +25 astetta. Kaksi tuntia aikaisemmin söimme välipalaa jossakin P-paikalla +19 asteessa fliisit päällä. Suuntasimme Orangessa ensimmäisenä turisti-infoon, mistä saimme erinomaisia vinkkejä yöpymisen suhteen. Voin suositella tätä metodia kaikille satunnaisille matkaajille. Löysimme itsemme B&B Hotels -ketjusta, joka muistuttaa Suomalaista Omenahotellia, joka muistuttaa siis Ryanairia eli kaikki turha on jätetty pois ja hinta on saatu tiputettua alas ( 57€) ilman, että oleellisista palvelua olisi tiputettu pois. Meille oikein sopiva paikka ja voi olla että seuraamme näiden tarjoomaa etelämpänäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Pitkästä aikaa ehdin seuraamaan reissuanne ja viime päivät kuulostivat todella hienoilta. Ainutlaatuisia elämyksiä koko perheelle! Täälläkin on ollut hienoja, aurinkoisia syyskelejä, mutta taitaa teillä olla siellä muutama aste enemmän lämpöä ja pari vaatekappaletta vähemmän varustusta. Hyvää jatkoa Rankanvalloitukselle!
heippulis matkalaiset !!
mielikuvanne ranskalaisista on varsin nappiin (nimimerkillä 1 vuosi ja vieläkään ei tajua .. =), mutta ihanalta kuulostaa kaiken kaikkiaan. ja tuo +25 erityisesti lämmittää täälläkin, eilen saimme nauttia pikaisesta - mutta sitäkin rankemmasta - raekuurosta päivällä.
muistaakseni siellä euroopassa on formule 1 ketjun hotelleja, jotka ovat todella siistejä mutta hostellien hintatasoa. niitä löytyy myös ruotsista, kuuluu accor tms. ketjuun.
ihania lomapäiviä !
t.ilona
Lähetä kommentti