Saavuimme myöhään perjantai iltana Rostockiin. "Nopeasti unta palloon ja aamulla hyvissä ajoin ylös, aamupalalle ja ulos. Nyt mennään". Ennen varsinaista ajoa päätimme poiketa Warnemundessä, joka oli tosi kivan oloinen paikka. Eetu ja Emilia uivat Itämeressä ja leikkivät kohtuullisen kokoisilla aalloilla noin sisävesien kasvattien näkökulmasta. Sinne voisi mennä uudestaan vaikka kesälomalla. Alkaen kello 11:00 suuntasimme kohti etelää ja alku olikin aika tahmeaa. Ruuhka Itämerellä tuntui vitsiltä, kun pääsimme omakohtaisesti tutustumaan Autobaanan ruuhkiin. Me jonotimme päivän aikana noin kaksi tuntia, jonka aikana etenimme yhteensä noin 20 km. Miten tämä edistyksellinen ja täsmällinen yhteiskunta voi elää tällaisen epäkohdan kanssa? Muuten matka menikin reippaasti vain yhdellä tankkauspysähdyksellä. Lapset olivat todella kiltisti autossa ja missään vaiheessa ei kuulunut autossa kinaa, eikä itkua. Päivän päätteeksi ja 550 km ja 6h30min jälkeen saavuimme Burgkunstadtiin. Liisa oli oikeassa siinä, että Pohjois-Saksa ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta vaalealle skandinaaville, mutta kun pääsimme eteläiseen Saksaan, niin odotukset alkavat olla yhä korkeammalla. Täällä ympäristö alkaa puhuttelemaan ihan eri tavalla.
Nyt lepäämme muutaman päivän täällä Ingen ja Hartmutin luona nauttien heidän vieraanvaraisuudesta ja mukavasta seurasta. Lisäksi perheen pojista Bernhard ja Hannes ovat paikalla. Eetu muisti Benkun hänen Tampereella Epilässä olostaan talvella 06-07, mutta Emilia oli silloin vasta reilu yksivuotias, joten muistikuvia ei enää löytynyt. Tuossa tuokiossa Benkusta tuli kuitenkin lapsosten suosikki, kun hän vähän nosteli ja pyöritteli molempia. Liljalla tosin on hieman hankalammat olot, kun perheen suuret englanninvanhatlammaskoirat (2kpl) ovat hänestä niiiiin pelottavat. Eikä ihme. Kuvittelepa itsesi eteen omaa päätä suurempi karvaturri, joka yrittää antaa jatkuvasti koiranpusuja.
Tekstit
1 kommentti:
Hyvää matkaa.
Lähetä kommentti