torstai 8. lokakuuta 2009

Keskiviikko 7.9. ja 27. Matkapäivä ja 1. päivä perillä



Fuengirola, Fuengirola - nyt tarvitaan tsemppiä!

Löysimme eilen lopulta turisti-infon, josta saimme kasan esitteitä alueesta - suomeksi. Niiden avulla löysimme hotellin, johon kirjauduimme kolmeksi yöksi. Saimme lisäksi tietää, että kaupungissa alkaa tänään keskiviikkona koko vuoden huipentuma eli Fuengirolan oma Feria, jonka takia keskiviikko on yleinen pyhäpäivä. Meille se sattui hieman huonoon aikaan, kun pitäisi alkaa hoitaa käytännön asioita. Toisaalta tarvitsemme kipeästi hieman lepoa. Varsinkin kun hotellimme ilmastointipolitiikka ontui hieman viime yönä. Heräsimme kahdelta yöllä Markun kanssa hikisinä ja huomasimme, että ilmastointilaite ei toimi. Nukkumaan mennessä se vielä mukavasti hurisi. Omaan näemmä sen verran espanjalaista temperamenttiä, että kun muutamista paineluista huolimatta laite pysyi mykkänä, otin yöllisen puhelun alas receptioniin. Taisi espanjalaiskaverilla mennä pasmat hieman sekaisin, kun selvitin hänelle olevani "very angry". Muutaman minuutin kuluttua hän koputti ovelle ja selitti, että ei voi mitään. Ilmastointi on päällä vain aamu yhdeksästä ilta puolille öin. Ei auttanut siihen olla "very angry" vaan oli avattava parvekkeen ovi ja kuunneltava aamuun asti liikenteen ääniä. Lilja rukka kärsi äänistä ja lämmöstä myös ja niin nukuimme koiranunta Liljan kanssa aamuun saakka. Markkua ja muita lapsia häiriötekijät eivät tuntuneet haittaavaan ainakaan kuorsauksesta päätellen. Lisäksi olemme hotellin kuudennessa kerroksessa ja parveke on aika avoin, joten äidilliset suojeluvaistoni heräsivät ja kuuntelin läpi yön, ettei kukaan lapsista vaan lähde unissaan vaeltamaan parvekkeelle ja putoa. No, aamulla uudelleen respaan ja "very angrynä" oleminen oli tuottanut sen verran tulosta, että ensi yönä ilmastoinnin pitäisi toimia myöhempään. Syy ilmastoinnin pois olemiseen oli kuulemma se, että viime viikko oli alueella jo viileämpi, eikä ilmastoitia öisin tarvita. Just joo. Toivotaan, ettei minun tarvitse olla ensiyönä "very, very angry" vaan ilmastointi toimisi ja saisin nukkua rauhassa.

Unen puutehan aiheuttaa helposti pientä kireyttä, jota sitten oli ilmassa koko aamupäivän. Lähdimme kuitenkin urheasti katsomaan Ferian aloitusta ja se olikin ihan mielenkiintoista katseltavaa. Paikalliset naiset olivat pukeutuneet alueen "kansallispukuihin" eli upeisiin flamenco-mekkoa muistuttaviin juhla-asuihin. Pienet tytötkin oli puettu ja koristeltu viimeisen päälle. Emiliakin haluaa nyt omat juhlamekon! Kirkon ympärillä vietettiin jonkinlaista jumalanpalvelusta paikalle tuodun "savuavan" Pyhän Marian ja Jeesus-lapsen patsaan ympärillä, joka lopuksi vietiin hienossa kulkueessa hevossaattueiden kera pois.

Fuengirola näyttää aika vauhdikkaalta turistikaupungilta, jota ei voi kauniiksi kehua. Tämä kyllä olikin jo etukäteen tiedossa ja nähtäväksi jää löydämmekö asuntomme täältä vai jostakin muualta. Lapsille suunniteltu suomalaisen kirkon tarjoama kerho taitaa olla nyt päätöksenteon osalta avainasemassa ja sinne pitää mennä tutustumaan heti huomenna. Lisäksi täytyy muistaa, että matkaväsymystä on nyt pahasti ilmassa, joten antakaamme itsellemme ja tälle paikalle hieman aikaa.

Ei kommentteja: