tiistai 13. lokakuuta 2009

Maanantai 12.10. ja 32. matkapäivä - Asunto löytyi

Maanantaiaamuna äkkiä puhelin käteen ja soittamaan asunnon tarjoajille. Vähän jännitti, vastaavatko he, kun täällä maanantai oli public holiday eli yleinen pyhäpäivä (taas). Kaiketinkin vielä Espanjan kansallispäivä ja jostain myös luin, että Kolumbuksen päivä. Telkkarista tuli jo edellisenä iltana suorana Madridista karnevaalilähetystä ja lisäksi näytettiin härkätaisteluita, joten kansalaiset olivat juhlatuulella. Mutta britit olivat tunnollisesti töissä, mikä oli hyvä meille. Sovimme ensimmäisen näytön puolille päivin ja niin kamat ja lapset pakettiin ja autoon.

Duquesa Estates
in henkilökunta jo meitä odottelikin ja samaisella käynnillä selvisi yksi oleellinen asia. Ensinnäkin internet-yhteyksiä on asunnoissa tosi harvoin. Heidän sadoista kämpistään (jos juttuihin on siis luottaminen) vain kahdessa asunnonomistaja on hankkinut kiinteän liittymän. Meidän onneksi asunnossa, jota olimme menossa katsomaan liittymä oli ja omistaja oli luvannut jo aika hyvän hinnan kahdesta viikosta. Toinen kämppä oli myös vapaa ja sitäkin pääsisimme katsomaan, mutta se oli hienompi ja myös hyvin paljon kalliimpi. Lisäksi kuulimme, että Vodafonen tarjoama etukäteen maksettu internet-yhteys "Doodle" eli vapaa suomennos "Mokkula" tulisi kalliiksi. Asunnonnäyttäjämme John oli hankkinut sellaisen ja kertoi, että sisään oli maksettu "credittejä" 60 Eur ja tämä summa kesti hänen käytössään 3 tuntia. (Ties mitä oli sitten downloadannut, ei noista briteistä koskaan tiedä ;-) Mutta tämä oli hyvä tietää, sillä Marbellan asunnossa ei ollut vielä kiinteää yhteyttä ja omistaja ehdotti, että käyttäisimme "Doodlea" siihen asti, kun se tulisi...

Molemmat kämpät olivat siistejä ja hyviä ja päädyimme itse webistä löytämäämme, koska sain hintaa vielä pudotettua sadalla eurolla keskusteltuani omistajan kanssa. Vitsi, mikä voittaja fiilis siis! :-) Kaikki kotiinpäin, kaikki kotiinpäin... Joten lopulta neljän jälkeen iltapäivällä pääsimme sisään juuri siivottuun hienoon asuntoomme. Sieltä meidän pitäisi lähteä 24. pv aamukymmeneltä, koska ikävä kyllä, asunto oli juuri silloin vuokrattu viikoksi. Saamme kyllä asunnon sen jälkeen käyttöömme, jos vain tahdomme.

Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, keittiö, olohuone ja iso parveke puolikkaalla merinäköalalla. Lisäksi alueella on neljä uima-allasta, joista yksi lämmitetty, autopaikka autotallissa, ulkopuolisilta suljettu turvallinen alue, rantaan 50 m., kuntosali, ilmastointi ja se oleellinen: kiinteä internet-liittymä. (Tosin asunnossa odotti omistajan nimellä Telefonicalta laskun näköinen kirje, joten täytynee laittaa hänelle kiireesti sähköpostia, että muistaa maksaa laskut, ettei vaan mene piuha poikki juuri nyt kun olemme täällä.) Asunto sijaitsee Puerto de la Duquesassa n. 7 km päässä Esteponan keskustasta.

Ja sitten etsimään ruokakauppa, jotta saadaan se tärkein, eli vatsa, pidettyä tyytyväisenä. Jopas sattui, että tuttu kauppa läpi Euroopan oli pyhänäkin auki - Lidl. Niin saatiin pötyä pöytään ja lapsille tuttua omenamehua. Miten muuten pitäisi suhtautua siihen, että jälleen on ajettu Eurooppa laidasta laitaan ja niin vaan saadaan samaa omenamehua superedulliseen hintaan hankituksi. Aikamoista touhua, sanoisin.

Sitten testaamaan uima-allas alue ja mukavaa oli, kuten videolta voitte todeta!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi.

Terveiset koti-Suomesta. Kiva, että olette löytäneet kodin missä viihdytte.

Täällä syksy on kauneimmillaan.

Palasimme Karin kanssa juuri Massive Attackin konsertista. Hyvä oli, enää piippaa vain korvissa.

Terveisiä koko perheelle!

Jaana, Kari ja Anna

P.S. Uintivideo ei näytä toimivan.