Perheemme viettää parhaillaan juhlaviikkoja. Ne alkoivat jo syyskuun 27. päivä ja jatkuvat vielä huomiseen viidenteen päivään lokakuuta. Juhlaviikot juontavat juurensa kahden vuoden päähän kuopuksemme syntymään, jolloin huomasimme perheemme naispuolisten jäsenten viettävän kaikkien syntymäpäiviään reilun viikon sisällä. Perinne on siis alkanut ja jatkunee pitkään.
27.9. on siis suuri päivä Emilia Liisa Inkerille. Päivä on jäänyt blogissamme turhan pienelle huomiolle, jonka vuoksi haluan vielä palata päivän tapahtumiin. Emilia täytti tuolloin 4 vuotta!

Emilia oli valmistautunut päivään huolella. Hän oli suunnitellut jo viikkoja keitä kaikkia kutsuu juhliinsa. Tietysti Anna, Lotta, Lauri ja Helmi sekä muut sukulaiset Suomesta. Myös Eetun erityisystävä Veera eskarista oli ollut jo pitkään kutsuttujen listalla. Lisäksi uusia vieraita oli ilmaantunut matkan edetessä. Eräässä ravintolassa oli parisenkymmentä poliisia aterioimassa univormut päällä ja aseet vyöllä. Vaikuttava näky muuten. Emilia halusi pyytää heidät kaikki juhliinsa. Myöskään ei ole ollut merkitystä, onko synttäripäivä jo ollut ja mennyt. Viimeiseksi mini clubissa olleet kaikki lapset olivat myös tervetulleita juhliin. "Totta kai se sopii!" - vakuutamme hänelle aina, kun joku uusi sopiva ihminen juhliin ilmestyy paikalle. Ja Emilian kanssa on sovittu, että ihmiset voivat halutessaan tulla myös meille Suomeen sitten tammikuussa, kun olemme saapuneet takaisin kotiin. Eli suuret kansainväliset juhlat tulossa!
Mutta itse Emilian synttäripäivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Eetu lauloi sankarille heti aamulla syntymäpäivälaulun ja he leikkivat kerrossängyissään mielikuvitussynttäreitä koko aamun. Kakut ja kynttilät puhallettiin jne. Aamupäivällä hän sai useita onnittelusoittoja Suomesta. Päivällä Emilia sai erikois-super-hienoja heittoja isältä uima-altaalla ja se vasta olikin hauskaa! Iltapäivällä lähdettiin ostamaan lahjaa. Emilia sai itse valita upean kukkakäsilaukun ja jott

a hieno kassi saisi jotain tärkeää sisältöä, hän valitsi sinne kasan upeita kristalleja! Mitä enempää voisi pieni prinsessa toivoakaan!
Lisäksi sankari pääsi sisaruksineen hienoon karuselliin pyörähtelemään muutaman kierroksen!
Äiti laittoi lapsille juhla-aterian: spagettia ja jauhelihakastiketta, joka syötiin apartementoksen terassilla. Lopulta illan päätteeksi Emilia sai ihan yksin, ihan kokonaisen Banana split-jäätelöannoksen! Sen jälkeen sankari vetäytyi hienoihin rattaisiimme nukkumaan. Pikku sisko nukkuikin jo rattaiden "alapedillä" ja sisko pääsi siis "yläpedille". Sankari työnnettiin majapaikkaa kohti siis "prinsessakärryillä" ohi loistavan tähtitaivaan Välimeren loiskuttaessa tuudittavasti rantahiekkaan.
Hyvää syntämäpäivää siis jo isolle rakkaalle tytöllemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti