Tiistai 27.10. ja 47. Matkapäivä

Tiistai ja viimeinen päivä Sevillassa. Aamupäivä kului verkkaisesti. Odottelimme DHL:n lähettiä ja siinä aika kuluikin puolille päivin. Tämän jälkeen lähdettiin kohti Sevillan Alcázaria. Kävelimme jälleen pieniä kujia pitkin ja törmäsin unelmieni vaatekauppaan nimeltä Flamenco. Kuolasin hetken kaupan ihanuutta ja ihania vaatteita - äidille ja tytöille upeita luomuksia - mutta sitten oli pakko jatkaa matkaa kohti lounasravintolaa. Päätin tulla paikalle uudestaan illasta ja yksin.

Lounaspaikkamme ei ollut tarjoilultaan, eikä myöskään ruoan maulta, matkan parhaimmistoa. Se on muuten jännä, miten hyvä tarjoilija pelastaa meidän perheen aterioinnin. Kun juomat, lasit, aterimet jne. tulee ajallaan ja kaikille viidelle homma yleensä toimii. Mielestäni ei siis edes mitenkään hirveästi vaadittu. Mutta usein tulee lapsille vain kaksi lasia ja siitä sitten jo syntyykin sota. Tälläkin kertaa, pyysin tarjoilijalta yhtä lisälasia ja lopulta sain hakea lasin ihan itse keittiön tiskiltä. Mutta oli ruoka millaista tahansa, yleensä hiljaisuus kestää n. viisitoista minuuttia, ja sen jälkeen ruoka on kadonnut. Taikaa tai vain nälkäinen perhe koolla.

Levottoman ruokailun jälkeen harkitsimme pitkään, uskaltaudummeko Alcazarin linnaan sisälle. Takaraivossa nousi mieleen Granadan Alhambran uskomattoman vauhdikkaat kokemukset. Päätimme kuitenkin mennä, varsinkin kun pikku-Lilleroinen nukahti parahiksi päiväunille rattaisiin. Ja se kannatti. Linna ei ehkä ollut yhtä upea kuin Alhambra, mutta minulle jäi tästä paikasta paremmat kokemukset. Linnan puistoalue oli upea ja lapset saivat juosta siellä kyllikseen. Puistossa oli hieno labyrinttialue, mihin Eetu ja Emilia tietenkin kirmasivat. Onneksi löysivät poiskin.

Linnasta poistuessamme pääsin käymään siinä ihanassa kaupassa ja mukaan lähtivät kolme mekkoa, yksi äidille ja kaksi tyttärille.

Illan päätteeksi menimme ravintola Santa Martaan syömään. Lapset leikkivät keskenään aukiolla ja saimme syödä hyvän aterian rauhassa. Ilta oli niin kaunis, että taisi kuu olla jo korkealla, ennenkuin nousimme asuntoomme nukkumaan.

Huomenna matka jatkuisi ja minne, sitä emme vielä tiedä. Mutta sen tiedän, että sydämeni taisi jäädä Sevillaan. Hienoin kaupunki, missä olen tähän mennessä ollut. Peittoaa Pariisin ja Rooman ja tänne haluan ehdottomasti tulla joskus uudelleen! (Markku ei voi käsittää, että miten jo nyt suunnittelin ottavani halvan lennon Ryanairilla Malagaan ja siitä junalla pari tuntia Sevillaan. "Tyttö hyvä, olet vielä edellisellä matkalla, miten jo suunnittelet seuraavaa?" Niinpä niin, mutta sehän on siis vain suunnitelma.) Tässä vielä linkki artikkeliin, joka myös kertoo Sevillan suloisuudesta.

P.S. Olen löytänyt yhteyden suomalaisten ja espanjalaisten välille. Eräässä ravintolassa lounastaessamme tuima espanjalaismies veti kitaralla ja sellaisella tunteenpalolla flamenco-tyyppistä kitaransoittolaulu-yhdistelmää että oksat pois. Markkukin totesi, että kun mies vetää noin tosissaan, on kolikot ansaittu. Mitä laulu kuvasti? Ei ainakaan elämisenriemua vaan enemminkin elämisentuskaa. Tunteenpalo toi mieleen koti-Suomen. Mistä kertovatkaan suomalaiset laulut? Kaihosta ja kaipuusta? Entä Eppu Normaalin biisi "Tuhansien murheellisten laulujen maa"? Siinä se on: punainen lanka ja yhteys: sielun tuska!