lauantai 17. lokakuuta 2009

Tiistai, Keskiviikko ja Torstai 13.-15.10. ja 33.-35. Matkapäivä

Kolme päivää kulunut tasaisen vauhdikkaasti asunnossa ja sen ympäristössä. Markku on tehnyt töitä ja minä pyörittänyt taloutta. Kävimme lähimarketissa, joka osottautui ihan hyväksi. Kalatiski teki erityisen suuren vaikutuksen. Tuoreena ihania kalafileita, mustekalan renkaita, jättikatkarapuja, jne. Täytynee googlata hieman uusia ohjeita, niin päästään kunnolla maistelemaan. Ostimme tiistaiksi ihanaa vaaleaa kalafileetä, jonka nimestä ei hajuakaan, mutta maku oli todella herkullinen. Lisää tuota - niin sanoakseni. Luomu- ja biotuotteista ei Espanjassa ole tietoakaan, mutta toisaalta hyllyt yllättävät sisällöllään. Hedelmät ovat todella hyviä ja ilokseni löysin Himalajasuolaa suolatiskiltä. Hienoin reissulta bongaamani kauppa tähän mennessä on ollut Sveitsin Interlakenissa ja nimeltään Coop. Kauppa oli pullollaan biotuotteita ja sitä siistiyttä ja tuoreutta, mikä siellä vallitsi. Stokkan herkku jää kevyesti kakkoseksi.

Olemme uineet joka päivä ja pari päivää sitten testasimme meren aaltojen voimakkuutta. Tuuli sen verran, että surffarit olivat ilmestyneet lähirantaan ja Markun piti tietysti päästä vähän aaltoihin pomppimaan. Sillä seurauksella, että aalto kaatoi hänet ja Eetun ja Emilian (jotka roikkuivat hänen käsistään) komeasti selälleen. Emppu se pärski pitkään ja hartaasi suolavettä nenästä ja suusta. Uusi kokemus sekin. Uidessa sattuu ja tapahtuu muutenkin. Eilen uima-altaalla lapset pomppivat altaalla ja kuis ollakaan, Emilian toinen kelluke meni hypyn aikana rikki. No toinen kelluke kylläkin kannatteli häntä, mutta vähän heikonlaisesti. Eetu uuden uimataitonsa kanssa riensi hienosti heti auttamaan ja saattoi siskon uima-altaan reunalle. Lisäksi samaisella uimareissulla sain itse uuden uimakaverin. Katselin jo kaukaa, että mikä ihmeen möhkäle tuossa vastaa tulee, ja kohdalla asia selvisi - jättisammakko. Yöks. Äkkiä ylös. Sammakko rukka oli jo ihan poikki, eikä se sieltä yksin selviäisi pois. Eetu reippaana otti siskon kengän (ei tietenkään omaansa ;-) ja auttoi sammakon ylös. Se kiipesi niin helpottuneena kenkään, että voisi luulla, että sammakollakin on tunteet. Ja niin Eetu sai sankaripelastajan tittelin ja erikoiskolikon näistä kahdesta erinomaisesta suorituksesta!

4 kommenttia:

Markku kirjoitti...

Mikä mahtaa olla sen hienoimman kaupan nimi siellä Interlakenilla?

LK kirjoitti...

Oletteko ny päättäneet kuitenkin jäädä vai jatkaa??

Markku Korkiakoski kirjoitti...

Jäädä vai jatkaa, jatkaa vai jäädä... Samaa kysyi juuri sähköpostitse vuokranantaja... Taitaa matka jatkua ainakin piirun verran länteen... Markulla pukkaa koti-ikävää ja pitää mun mustalaiskaravaanari-luonnetta hieman kieroutuneena...
Jos huomenna puhaltaa lännestä, jäädään, jos idästä, niin jatketaan ;-)

Markku Korkiakoski kirjoitti...

Kauppaketjun nimi on Coop. Löytyy tietoa osoitteesta: http://www.coop.ch/pb/site/common/node/50465/Len/index.html