Keskiviikko 18.11. ja 68. Matkapäivä - Mont-Saint-Michel

Mont-Saint-Michelin saari on yksi Ranskan suosituimmista nähtävyyksistä, eikä ihme. Se kohoaa upeana teoksena kohti korkeuksia ja näkyy paikalle ajettaessa jo kauas tielle. Marraskuu on loistavaa aikaa käydä tutustumassa tähän luostarisaareen, sillä turistivirrat ovat tyyntyneet ja paikasta löytää sinne kuuluvan oikean tunnelman. Hotellimme sijaitsi aivan pienen, kapean ja muhkuraisen pääkadun varrella ja oli remontoitu aitoon keskiaikaiseen taloon. Huoneen lisäksi lapsille oli vielä aivan korkealla katonharjan alla oma soppi sänkyineen (kuvassa oikeinpuoleinen harmaa rakennus ja siinä näkyvät ikkunat, jotka aukenevat merelle ja kylän ympäri kiertävälle muurille.). Saavuimme paikalle sen verran myöhään, että käväisimme syömässä ranskalaisittain crepit ja sitten hetkeksi elpaseen huoneeseen. Ennen sitä haimme kuitenkin tavarat autosta ja siirsimme luotettavan Citroen Picassomme kuivalle parkkipaikalle. Nimittäin päivällä kaikki parkkipaikat ovat käytössä, mutta illalla, kun nousuvesi tulee, vain saarelle johtavalle sillalle saa pysäköidä. Ellei sitten halua ilmaista autopesua à la Atlantti. :-)

Markku sai tällä kertaa lähteä ihan yksin kaljalle ja minä jäin lasten kanssa katsomaan lastenohjelmia telkkarista. Lilja tietysi ihastui todella jyrkkiin huoneemme portaisiin ja niin niitä ravattiin ylös ja alas ainakin kaksikymmentä kertaa. Itse pääsi ylös ja hihkui minut aina hakemaan alas. Sitten oli aika lähteä katsomaan nousuvettä. Ilta oli jo pimennyt ja kello oli n. seitsemän. Tänä iltana kello 8.03 olisi nousuvesi korkeimmillaan. Menin sinne lasten kanssa, sillä Markku oli vielä omilla retkillään. Mont-Sain-Michelin valot oli sytytetty ja paikka näytti todella taianomaiselta iltavalaistuksessa kirkkaan tähtitaivaan alla. Lapsia hieman jännitti, mitä tuleman piti, ja niin muuten minuakin. Markkukin löysi meidät ja hetken kuluttua rupesimme kuuntelemaan. Kyllä, ihan selvää aaltojen loisketta. Nyt se tulee! Äkkiä parkkipaikan reunalle katsomaan ja kohdassa missä päivällä ja hetki sitten oli vain hiekkaista merenpohjaa oli nyt nouseva merenpinta. Se nousikin todella nopeasti vaikkakin hyvin pienellä ja matalla aallokolla. Vartissa olimme joutuneet perääntymään jo kolmisen metriä eli kohoaminen oli nopeaa. Ihminen tuntee itsensä varsin pieneksi näiden luonnonvoimien äärellä. Varsinkin nyt kun uudenkuun aikaan nousuvesi oli vielä voimakkaampi, niin ei voi muuta sanoa, kun että mahtava kokemus. Eetun kanssa suunnittelimme seuraavana aamuna heräävämme katsomaan koko komeutta valoisaan aikaan. Sitten menimme vielä päivälliselle ja lopulta nukkumaan luostarin tuhatvuotiseen syleilyyn. Huomenna kiipeäisimme katsomaan luostarin sisältä ja nauttimaan sieltä aukeavista näköaloista.

P.S. Ranskan läpi on hupaisa ajaa. Kahlasimme läpi Cocnagin eli Konjakin maakunnan ja näimme muutaman muunkin tutulta tuntuvan kyltin. Lopulta Normandiassa mieleen nousivat pohjanmaan alavat pellot, tosin täällä ne olivat hieman toisennäköisiä. Kuitenkin vanhaa merenpohjaa molemmat. Alueen talot ruskeine rakennuskivineen/tiilineen muistuttavat Englannin maalaiskylien rakennustapaa. Lisäksi Normandia toi mieleen mielikuvia Toisesta Maailmansodasta. Niinhän se on, että ikävä kyllä Normandia on jäänyt historiankirjoihin paljolti kys. sodan aikaisista tapahtumista. Muistelimme Markun kanssa myös 1980-luvun suosittua TV:n brittikomediaa, jonka nimeksi muistamme "Maanalainenarmeija iskee jälleen". Siinähän ranskalaisuutta ja sodan aikaista Saksan miehittämän Ranskan vastarintaliikettä lähestyttiin huumorin keinoin. Ja tämä kaikki höystettynä autossa raikuvalla lasten musacd:llä, joka säännöllisin väliajoin kajautti ilmoille tuttuakin tutumman Suvivirren.