maanantai 9. marraskuuta 2009

Keskiviikko 4.11. ja 54. Matkapäivä

Aika jatkaa matkaa! Sintra oli hieno kokemus ja Casa de Vallea voimme suositella majapaikaksi lämpimästi! Sintrastahan on muuten kotoisin idoli Anna Abreau, joka on kuulemma pikkutyttönä istunut emäntämme sohvalla ;-)

Lähdimme kymmenen kilometriä länteen, sillä siellä meitä odotti Capo da Roca - Euroopan läntisin paikka. Ja sinnehän piti päästä ja perhekuva ottaa. Tällä kertaa kuvan ottajiksi valikoitui suomalainen helsinkiläinen pariskunta ja oli hauska jälleen törmätä suomalaisiin. Ei niitä matkan aikana ole tullut montaakaan vastaan. Läntisin kolkka ei ollut ihan yhtä vaarallinen kuin lounaisin, mutta erittäin tuulinen. Tuuli teki myös ilman todellista kylmemmäksi (auton mittari näytti +17-19 astetta), joten siirryimme aika nopeasti alueella sijaitsevaan ravintolaan. Tällä kertaa halusimme syödä aikaisen lounaan, jottei edellisen päivän "nälkä-ei ruokaa saatavilla"-ongelma toistuisi. Mutta sitten nokka kohti pohjoista (tosin Tomi johdatti meidät suoraan etelään, kohti moottoritietä ;-), sillä pikkuhiljaa olisi tarkoitus siirtyä kohti koti-Pohjolaa. No, matka Tampereelle on vielä kovin pitkä, mutta askel, vai pitäisikö mielummin sanoa bensatankillinen, kerrallaan.

Ajelimme iltapäivän ja lopulta jo illan pimetessä saavuimme paikkaan nimeltä Aveiro. Olimme jo aiemmin käyneet tsekkaamassa Figueira da Fozin ja sen mega-kokoiset rannat (ja aallot), mutta paikka ei kiehtonut (muistutti liikaa Costa del Solin hotelliparatiiseja). Aveirossa menimme ensimmäiseen vastaantulleeseen hotelliin nimeltä Hotel Arcada ja siinä se oli: Hieno vastaremontoitu huone ja aamiainen sekä internet-yhteys huoneessa, 69 €. Paikka näytti muutenkin lupaavalta. Kaupunkia halkoi useat kanaalit ja siellä kelluikin venetsialaisia veneitä, jotka lämpimällä säällä kuljettavat turisteja. Lisäksi alueella oli kävelykatuja ja 23.00 auki oleva ostoskeskusalue. Kävimme illalla ostoskatualueella syömässä edullisesti ja lapset saivat uudet syys/talvitakit. Tosin ilma on meikäläisittäin talvitakeille vielä liian lämmin, mutta ovatpahan nyt valmiina, kun ilma tästä vielä viilenee. Täällä onkin lapsille aivan ihania vaatteita. Myös noiden ulkotakkien valikoima on huomattavasti laajempi ja niitä saa edullisemmin kuin Suomessa. Täällähän toppahaalareita ja muita suomalaisittain kunnon talvivaatteita ei ole edes tarjolla, vaan juuri näitä siistimpiä "kaupunkitakkeja".

Ei kommentteja: