Perjantai 6.11. ja 56. Matkapäivä

Yö sujui kohtuullisesti. Ikävä kyllä Markku oli valvonut kolmesta kuuteen ja oli aamulla hieman pönttö sekaisin. Tämäkin oli sen viheliäisen internet-yhteyden syytä. Iltapäivän toimimattomuuden takia Markku teki töitä myöhään illasta ja näin työasiat pyörivät ja valvottivat häntä yöllä. Olemme huomanneet saman aiemminkin. Elimistö jää ylikierroksille, jos menee suoraan koneen ääreltä nukkumaan - varsinkin kun päivät muutenkin ovat täysiä ja rankkoja näin matkatessa. No, tietysti aamulla taas satoi ja oli harmaata. (Täällähän harmaa on kuitenkin paljon valoisampaa kuin Tampereella ja lämpötilakin on n. + 19 astetta. ) Herättelin perhettä yhdeksän jälkeen paikallista aikaa, jotta ehtisimme aamupalalle. Tämän jälkeen Markku meni jälleen testaan internet-yhteyttä. Ei tietenkään toiminut. Olivat kommentoineet Markulle, että voisitko itse olla yhteydessä operaattoriin. Tästä hieman tuohtuneena menin jo "ammattivalittajan" ottein respaan tekemään reklamaatiota. Voi kun oltiin kovin "sorry" jne. Niinpä niin, totesin vain, että jos ei toimi, niin hinnanalennusta - niin yksinkertaista se on ;-) Lupasi puhua "Managerin" kanssa ja joku on jo lähtenyt operaattorin puheille, ottamaan selvää, missä vika... Katsotaan, kuinka käy.

Päätimme lähteä lepuuttamaan hermojamme portviinin syntysijoille aivan Douro-joen rantaan. Siellä sijaitsevat tuon punaisen nektarin valmistajien tehtaat, ilmaiset maistajaiset ja tehtaanmyymälät. Tomi johdatti meidät helposti Vila Nova de Gaian puolelle eli ns. tois puole jokkee. (Toisella puolella on Porto). Laitoimme auton parkkiin ja kas, tuossa onkin jo ensimmäinen valmistaja Wiese & Krohn, siispä sinne. Kolme lasillista erilaisia viinejä, makea valkoinen, Vintage (vuosikerta) ja makea punainen - nam, nam. Lapset leikkivät ja katselivat seinälle heijastettua filmiä Douro-joen laaksosta (Douro-valley), missä rypälepensaita istutettiin ja viiniä korjattin. Ystävällinen viininkaataja jutteli meille mukavia ja totesi, kuinka "three beautiful children you have". Lasten kehuminen olikin meistä niin miellyttävää kuultavaa, että ostimme mukaan kaksi pulloa makeaa vuosikertaa.

Tämän jälkeen löysimme hauskan "lasilaatikon" lounaspaikaksemme. Ravintolan seinät olivat tosiaan lasiset ja niin eteemme avautui kolmen metrin päässä virtaava Douro-joki ja sen vastarannalla Porton vanha kaupunki, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Söimme maittavan lounaan ja minä reissun parhaimman kala-aterian: "Cod de fillet" (=Turskaa) paikallisittain valmistettuna. Tämän jälkeen menimme vielä maistelemaan A. Ramos Pinton portviinejä. Viisi lasillista maisteltuani en juurikaan enää erottanut, mikä oli mikin, mutta hyviä olivat. Niin, eikä hermojakaan enää kiristänyt ;-)

Monta tehdästä jäi vielä kiertämättä, mutta meidän oli aika palata autolle. Tytöt nukahtivat mukavasti päikkäreille ja heräsivät, kun saavuimme pieneen ostoskeskukseen, jossa muuten näimme matkan ensimmäiset joulukoristeet. Hyvänen aika, joko syksy on tosiaan niin pitkällä, että joulunodotus alkaa! Illalla menimme vielä hotellin uima-allasalueelle uittamaan lapsia. Poreammeen vesi oli niin lämmintä, että alkuun poltteli varpaita. Millähän energialla ja rahalla ne noi vetensä lämmittävät noin lämpimäksi? Olisiko edes vihreää aurinkoenergiaa?

P.S. Törmäsimme jälleen Capo da Rocolla yhteen sekoilevaan kiinalais/japanilaiseen naiseen. (Kun en osaa sanoa kummasta maasta ovat, niin laitan noin.) Tällä tarkoitan sitä, että ne menevät sekaisin, kun näkevät vaaleat, kauniit lapsemme. Pahin tapaus oli Granadassa. Lilja yritti syödä syöttötuolissa ja nainen oli nenässä kiinni, taputti käsiä ja hihkui innosta (n. 5 minuuttia)! No meitäkin tilanne nauratti, mutta yritimme keskittyä ruokailuun. Sitten Capo de Rocalla ohi kävelevä nainen alkoi kaivaa käsinlaukkuaan jo hyvissä ajoin, jotta saisi lapsista kuvan. Kohdalla ollessaan pistin lapset kiltisti riviin ja käskin heitä hymyilemään ja niin sai rouva hienon kuvan kameraansa. Yritin selvittää että "Finnish children", mutta en usko, että ymmärsi. Sitten lukematon määrä kaikenlaisia ihmisiä, jotka vaan tervehtivät, heiluttavat, pöllyttävät tukkaa, näyttävät kieltä (kyllä, varsinkin espanjassa tuntuu olevan yleistä) tai jotenkin muuten huomioivat muksut, esim. antamalla pikkuleipiä tai tikkunekkuja. Heistä on niin huvittavaa, että ensin tulee yksi vaalea, sitten toinen ja siis mitä - "Unbeliavable!" - vielä kolmaskin! (Ei kai tuohon voi muuta todeta, että niinpä, se tuntuu meistäkin lähes yhtä uskomattomalta ;-)